TPS-KalPa 26.11 Turkuhalli

Re: TPS-KalPa 26.11 Turkuhalli

ViestiKirjoittaja E.T. » 27.11.2009 01:33

Vaikeaahan se edelleen on. KalPa oli tosiaan parempi sen 10 minuuttia lopusta, tällä kertaa se riitti. Vaikka olihan KalPalla paikkoja sitä ennenkin. Engreniltä kelpo ottelu, erityismaininta huikeasta torjunnasta avauserässä. :peukku:

Ylivoima oli taas melko luokatonta. Toisen erän kahdessa ylivoimassa taisi tulla yksi laukaus maalia kohti (Filppulan ranne keskelle logoa). KalPan päästessä seuraavaksi ylivoimalle tuli ensimmäisen 7 sekunnin aikana kaksi laukausta viivalta. En ole koskaan jääkiekonkaan taktisia hienouksia ymmärtänyt, mutta eikö ylivoimassa tavallaan ole se idea, että kun vastustajia on kentällä yksi vähemmän, niin siellä oli tarkoitus koko ajan yhden jätkän olla vapaana maalintekopaikassa? Jos näin, niin se pikkasen vesittää miesylivoimasta saadun hyödyn, että sellaisessa paikassa mistä edes teoriassa voisi maalin tehdä on puolustaja, ja hänkään ei sitten joko osaa/uskalla laukoa.

Onko Vittasmäen yhdelle tähdelle mitään perusteita? Itse en huomannut häneltä yhtään positiivista suoritusta tänään, hävisi kaksinkamppailut järjestään(niinkuin kyllä koko muukin joukkue) jne. Jakkeri tuolla oli sitä mieltä, että Aaltonen olisi tullut pitää edustuksessa Vittasmäen tilalla, itse olen samoilla linjoilla. Ei hänkään siinä matsissa jonka olen nähnyt mitenkään häikäissyt, mutta eipä kyllä pahoja virheitäkään sattunut. Oli eilen pelannut TuTossa, joten oli tänään lepovuorossa. Lauantaina kuulemma jälleen kokoonpanossa.

Mitäs muuta. Uusikartano aivan yössä, ja sotki täten pahasti Birnerin ja Suomisenkin peliä. Omasta mielestäni Radja pelasi ihan yritteliäästi tänään sen mitä kentälle pääsi, mielestäni voisi Porin peliin nostaa kolmoseen ja tiputtaa AUKin neloseen.
Person non grata.
E.T.
 
Liittynyt: 15.04.2009 23:55
Paikkakunta: Lost in the sea of combat boots

Edellinen

Paluu Otteluketjut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa