Sivu 1/2

TPS-JYP la 16.10.2010 klo 17:00

ViestiLähetetty: 15.10.2010 13:31
Kirjoittaja thv294
HUOMAA ALKAMISAIKA!

Elikkäs, lauantaipeli, viime kauden mestari kohtaa viime kauden pronssijoukkueen/edellisen kauden mestarin. Voisi siis kuvitella edessä olevan huippuottelun ja katsomojen olevan mukavan täynnä jo ennakkomyynnin perusteella. Mutta mitäpä vielä. JYP:n peli kyllä sujuu, ja Eric Perrin toi lisää ratkaisuvoimaa, mutta TPS:n tilanteesta kaikki ovat tietoisia. Uusi vahvistus puolusteukseen, Tomas Kudelka, pelaa ensimmäisen ottelunsa Tepsin paidassa, mutta jää nähtäväksi kuinka nopeasti uusi tuilokas pääsee sisään joukkueeseen. Pelitapa taitaa olla kaikilla yhä hakusessa, joten siinä suhteessa Kudelka pääsee lähtemään samalta viivalta muiden kanssa. Pikaisella vilkaisulla Lippupalvelun pohjakarttaan, otteluun ei ole myyty lähellekään samaa määrää lippuja kuin Ilves-otteluun, joten rumalta alkaa näyttää siinä suhteessa. Toivottaavsti uusi pelaaja saa jokusen katsojan liikkeelle. Vessaan ei ole tarvinnut viime peleissä jonottaa, joten joatin hyvääkin tilanteessa toki on.

Illan vastus ei ole siitä helpommasta päästä, taaskaan, vaan JYP on päässyt melko hyvään vauhtiin. Kolmelta viime kierrokselta JYP ei kuitenkaan ole saalistanut kuin yhden kolmen pisteen voiton (7.10. -Lukko). Edellisessä pelissä Helsingin vanhasta hallista jäi käteen 0 maalia ja pistettä, viime kierroksella Pelicans kaatui Jyväskylässä jatkoajan jälkeen. Turkulaislähtöisiä pelaajia joukkueesta löytyy kolme kappaletta; Jussi Makkonen, Jonne Virtanen sekä Antti Virtanen. Erikoisuutena joukkueesta löytyy uksi ranskalainenkin kiekkoilija, jospa Leime osaisi ottaa tämän herran tarpeeksi huomioon.

TPS:n pelit ovat olleet varsin surullista katsottavaa koko kauden ajan, välillä peli sujuu jopa ihan näyttävästi, mutta karmaisevat virheet sekä onneton viimeistely, huonolla tuurilla ja yllätävän epävarmalla maalivahtipelillä höystettynä näkyvät katsomossa ja sarjataulukossa. Toki on kivaa tulla takaa ohi, mutta kohta kärki pääsee karkuun. On mielenkiintoista nähdä, lähteekö TPS Unskin kommenttien perusteella nuorella joukkueella, jolta pitäisi löytyä taisteluhenkeä, vai jatketaanko lähes samalla porukalla kuin tähän asti. Toivottavasti parin päivän pakkolepo on auttanut avaamaan pääkoppien solmuyja, ja kentällä nähdään hyvää ja voitokasta kiekkoa pelaava kotijoukkue.

Re: TPS-JYP la 16.10.2010 klo 17:00

ViestiLähetetty: 15.10.2010 14:09
Kirjoittaja Alec
No voi vittu...sen ainoan kerran kun peli olisi voinut alkaa 18.30, niin ne on muuttanu sen.
Jää siis tämä peli töiden vuoksi väliin, mutta saattaa mielenterveyden kannalta olla ihan hyvä vaan...

Laitetaan huomenna lisää ennakkoa, kun saadaan kokoonpanoa ulos. Joko mennään junnuilla...

Re: TPS-JYP la 16.10.2010 klo 17:00

ViestiLähetetty: 15.10.2010 14:30
Kirjoittaja Babylon
Pitää tuo uusi Tsekki käydä tarkastamassa. 0-3 tilanteessa aion lähteä pois hallilta.

Re: TPS-JYP la 16.10.2010 klo 17:00

ViestiLähetetty: 15.10.2010 14:53
Kirjoittaja thv294
Babylon kirjoitti:Pitää tuo uusi Tsekki käydä tarkastamassa. 0-3 tilanteessa aion lähteä pois hallilta.


16/10/10 17:01 TPS-JYP alkaa
16/10/10 17:08 Babylon poistuu hallista

Re: TPS-JYP la 16.10.2010 klo 17:00

ViestiLähetetty: 15.10.2010 17:49
Kirjoittaja tigru75
toivottavasti jengiä tulee hallille... jyppiläisiä nimittäin paljon koska lähtevät risteilee... :tuoppi:

Re: TPS-JYP la 16.10.2010 klo 17:00

ViestiLähetetty: 15.10.2010 19:38
Kirjoittaja E.T.
Onko aika kypsä sille kauan haaveillulle stanley-/stilettitifolle?

Re: TPS-JYP la 16.10.2010 klo 17:00

ViestiLähetetty: 15.10.2010 21:59
Kirjoittaja Slummer94
En tiedä mutta leimeen pelaajille antama "porttikielto" turkuhallille taitaa olla totta, näin nimittäin erään TPS pelaajan tänään impivaaran futishallin salilla. Voittoa ja yleisöä 6000 olisi toivomus.

Re: TPS-JYP la 16.10.2010 klo 17:00

ViestiLähetetty: 16.10.2010 00:26
Kirjoittaja Babylon
Slummer94 kirjoitti:En tiedä mutta leimeen pelaajille antama "porttikielto" turkuhallille taitaa olla totta


Tietenkin on. Miksi ei olisi?

Re: TPS-JYP la 16.10.2010 klo 17:00

ViestiLähetetty: 16.10.2010 00:41
Kirjoittaja Venttu
Slummer94 kirjoitti:En tiedä mutta leimeen pelaajille antama "porttikielto" turkuhallille taitaa olla totta, näin nimittäin erään TPS pelaajan tänään impivaaran futishallin salilla. Voittoa ja yleisöä 6000 olisi toivomus.


Mitäs helvettiä sä tosta porttikiellosta luulit? :lol: :peukku:

Yleisöä tuskin ole lähelläkään 6000, itse oraakkelina voisin kiskaista 4807 tiskiin. Lopputulos 1-3. Maalintekijä Tepsillä Hauhtonen. Jäähyt, torjunnat ja pelikatkojen ajat saa multa privana.

Re: TPS-JYP la 16.10.2010 klo 17:00

ViestiLähetetty: 16.10.2010 13:56
Kirjoittaja Jykke
Jahas, pelaajat palaa kahden päivän loman jälkeen tosi toimiin ja saivat mukaan myös yhden uuden kaverin, toivottavasti lomasta on ollut hyötyä ja äijät oikeesti taistelee loppuun saakka.

Birner - Plihal - Erkinjutti
Nordlund - McCarthy

Vahalahti - Kivenmäki - Venäläinen
Berg - Kudelka

Hattunen - Virtala - Valery-Trabucco
Vittasmäki - Järvinen

Kolu - Hauhtonen - Suominen

Engren
Virtanen

Tollaisella kokoonpanolla Tepsi lähtee liikenteeseen eikä toi tosiaan huonolta näytä, kunhan vaan peli lähtis rullaamaan niin jälki vois olla todella kivaa katsottavaa.


No onneks tänään on perhepeli joten, jos peli on ihan surkeeta niin voi aina mennä piirtämään ja värittämään, eiköhän sinne vanhemmatkin pääse mukaan ettei vaan lapset pääse.