Kirjoittaja Kone82 » 21.08.2009 11:03
Laitetaan sit jotain. Tuo kommentti että ensimmäinen erä oli TPSn parasta peliä hc tps omassa rapparissa, on mun mielestä totta. Kärpät näytti sen viis ekaa minuuttia huonommalta joukkueelta, mutta siitä se tasoittu varsinkin kun osuivat aika jäätävällä prosentilla tolppien väliin. Pavel Rosa taitaa tosiaan olla tähän sarjaan kova jannu kun tuollaisella puolittaisella asenteelle pystyy olemaan noin tehokas sekä maalintekijänä että alustajana. Meillä ei valitettavasti tuon tasoista ja tyyppistä pelaajaa kokoonpanosta löydy, mutta ei se takia kannata liikoja murehtia.
Engren jätettiin aika yksin Kärppämaaleissa, vastustaja haki takatolppaa koko ajan ja onnistui siinä vituttavan monta kertaa. Olivat kyllä hienoja maaleja, mutta vähän sääliksi kävi Attea. Toisaalta tuli mieleen montakohan noista maaleista Allu olisi ottanut... varmaan ainakin kolme sillä sähäkällä sivuttaisliikkeellään. Atte ei saanut nyt yhtäkään game-saver-torjuntaa aikaiseksi, eikä pelin paine ole vielä liigapelien luokkaa. Nytkin tarjosi irtokiekkoja maalin eteen, esim. pökkäsi liukuvaa kiekkoa kilvellä suoraan Kärppälapaan ja tilanteesta seurasi lopulta maali. Löytyykö Engreniltä vielä seuraava vaihde? Salakhan ei ollut viime kesänä kovin kummoinen, joten siinä mielessä voi Atenkin kohdalla olla toiveikas. Vähän tämä maalivahtitilanne laittaa silti mietteliääksi. Leggio voi olla koostaan ja polvilla olostaan huolimatta ihan hyvä maalivahti, mutta suoraan sanottuna jännittää. Me tarvitaan kunnollinen maalivahti joka ottaa muutaman maalipaikan per erä kiinni jos me halutaan liigassa pärjätä.
Radjasta sellaista positiivista juttua, että nyt se voitti aloituksiakin, ainakin neljä, ja prosentit taisi olla ainakin lähellä viittäkymppiä. Se maali oli kyllä aika säkä, taisi osui kaks kertaa peräkkäin kiekkoon ilmassa. Sillähän oli ainakin aikaisemmissä peleissä vaikeuksia aloituksissa ja vähän oudon kapea ote mailasta, mutta nyt hän sai kauhottua kiekkoa omille. Radjalta kuitenkin paras peli tähän mennessä. Vaha on ollut jäänyt tuossa ketjussa selkeesti pelin ulkopuolelle, eikä nytkään näkynyt ollenkaan. Varmaan Suikkanen hakee tuosta sellaista keskimääräistä nopeammin luistelevaa ketjua ja ihan nopeasti ne kyllä lähtevät omista ja saavat usein hässäkkää aikaiseksi.
Surkeaan alivoimapeliin tämä kaatui, ja Kärppien huikeaan viimeistelyprosenttiin. Toivotaan myös että jatkossa vastustajaa koetellaan fyysisemmällä pelillä ja sitten ihan sillä että ollaan iholla ja otetaan vastustajan maila kiinni.
Ps. Mahtaakohan Kuli pelata meillä tulevalla kaudella? Siellä se oli taas katsomassa peliä muiden joukkueen sivussa olevien pelaajien kanssa.