Eurovoohotus 2013

Re: Eurovoohotus 2013

ViestiKirjoittaja Toppen » 25.06.2013 23:07

k.
Toppen
 
Liittynyt: 16.04.2009 21:45
Paikkakunta: Aboa vetus

Re: Eurovoohotus 2013

ViestiKirjoittaja Herstein » 25.06.2013 23:14

Varasin ajan nyt Kaarinaan, sain ensi viikon keskiviikoksi. Taitaa silti jäädä tuo eka matsi kyllä välistä. Olisihan tämän voinut paremminkin hoitaa.
Herstein
 
Liittynyt: 18.07.2009 20:20

Re: Eurovoohotus 2013

ViestiKirjoittaja bamse » 25.06.2013 23:41

Itse hain passia maanantaina Turun poliisiasemalla. Kuukautta aiemmin olin varannut ensimmäisen vapaana olevan ajan netin kautta.

Pikapassi tulee tosiaan parissa päivässä, mutta tuo ajan saaminen on se vaikea osuus. Siksi kannattaakin varata aika Kaarinan, Raision, Salon, Ukin tai Loimaan poliisiasemalta.

edit: turhaa toistoa näköjään
bamse
 
Liittynyt: 26.03.2010 11:50

Re: Eurovoohotus 2013

ViestiKirjoittaja J.S » 26.06.2013 11:27

Itsehän kävin eilen asemalla. Neuvonnasta laittoivat mut pikapassijonoon, josta mut huudettiin noin puoli tuntia myöhemmin selittämään asiani. Passin pitäisi tulla "todennäköisesti tällä viikolla, mutta aivan viimeistään maanantaina". Aikaa meni ehkä yhteensä noin tunti. Asia lutviutui aika helposti, kun tekeytyi tietämättömäksi mistään ajanvarausjutuista ja käveli vain asemalle.
J.S
 
Liittynyt: 16.04.2009 14:29

Re: Eurovoohotus 2013

ViestiKirjoittaja kimi92 » 26.06.2013 12:00

huhhu, onpa vaikeeks tehty ku ulkomailla saa passin nopeemmin/helpommi ku kotomaasta.


MUT MUT NYT SAA VOOHOTTAA! yli 2v on mennyki ku viimeks olen paikanpääl ollu :?
kimi92
 
Liittynyt: 29.04.2009 07:34

Re: Eurovoohotus 2013

ViestiKirjoittaja Babylon » 01.07.2013 17:16

Eilen oli muutamien kanssa juttua EL:n lohkovaiheen joukkueiden tasosta ja "tuulareiden" kiinnostuksesta.
Jos oletetaan, että CL:ssa sekä EL:ssa menisi aina jatkoon sijoitettu joukkue, niin lohkovaiheen korit olisivat:

1. kori

Valencia
Tottenham Hotspur
Dinamo Kiev
PSV Eindhoven
Sporting Braga
Metalist Kharkiv
VfB Stuttgart
Girondins Bordeaux
Rubin Kazan
Sevilla
Standard Liège
Udinese
-------------------------------------
2. kori

Fiorentina
Lazio Roma
Spartak Moscow
AZ Alkmaar
Club Brugge
Hapoel Tel-Aviv
Sparta Praha
PAOK Thessaloniki
Viktoria Plzen
FC Salzburg
Racing Genk
AS Saint-√Čtienne
---------------------------------------
3. kori

Dinamo Zagreb
Dnipro Dnipropetrovsk
Lech Poznan
Trabzonspor
Anzhi Makhachkala
AaB Aalborg
Real Sociedad
Real Betis
Partizan Belgrade
Anorthosis Famagusta
Rosenborg BK
FC Z√ľrich
-------------------------------------------

Yksi joukkue jokaisesta korista. Suomalaiset tietenkin neljänteen koriin.
Eli jos suomalainen joukkue tuonne menisi, niin arpaonnestahan se vastustajien kiinnostavuus olisi kiinni. Kolme "tuntematonta" itä-eurooppalaista vs. kolme tunnettua länsijoukkuetta.

Palkintorahat kilpailussa ovat
First qualifying round: ‚ā¨100,000
Second qualifying round: ‚ā¨100,000
Third qualifying round: ‚ā¨100,000
Play-off round: ‚ā¨100,000

Base fee for group stage: ‚ā¨1,300,000
Group match victory: ‚ā¨200,000
Group match draw: ‚ā¨100,000
Babylon
 
Liittynyt: 12.11.2009 12:31
Paikkakunta: Seisomakatsomot

Re: Eurovoohotus 2013

ViestiKirjoittaja piisamirotta » 04.07.2013 20:27

Taksikuskitkin kairaa jo kakkoseen meitä, koska tää pelleily loppuu? :center:
piisamirotta
 
Liittynyt: 12.01.2011 21:35

Re: Eurovoohotus 2013

ViestiKirjoittaja JAK » 04.07.2013 20:49

2015 marraskuussa :cry:
JAK
 
Liittynyt: 16.04.2009 18:51

Re: Eurovoohotus 2013

ViestiKirjoittaja amarisoa » 04.07.2013 21:57

Rapapallo tulee 'Seuralle kalliiksi. Näistä karsintapeleistä pitäisi ropista euroja laariin, mutta ei niin ei. Siihen päälle vielä se, että Rapan futis on helvetin tylsää katsottavaa, vaikuttaa yleisömääriin sekin -> nekin vähät eurot sentteineen jää saamatta..
Rapa kuuntele mua: PAINU VITTUUN JO!!! :center:
"Ainoa, mikä tässä hommassa on se, ni huumor. Semmone hiljane huumor.
Sitä pitää kantaa aina repussansa ja sitä pitää jakaa ihmisille,
että ne unohtais jumittavan leipäkaapin oven ees hetkeks." -Tapio Rautavaara
amarisoa
 
Liittynyt: 16.04.2009 23:07
Paikkakunta: 20100

Re: Eurovoohotus 2013

ViestiKirjoittaja piisamirotta » 05.07.2013 00:04

JAK kirjoitti:2015 marraskuussa :cry:

En nyt oikein näe miten Rapan jatkopahvin julkistaminen tätä muuttaisi?
piisamirotta
 
Liittynyt: 12.01.2011 21:35

EdellinenSeuraava

Paluu Jalkapallo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron